Junioriakatemia Tampere

Turvallista ja hauskaa kamppailua lapsille

Etsitkö lapselle liikuntaharrastusta, jossa saadaan uusia kavereita, opetellaan uusia taitoja ja tutustutaan kamppailu-urheiluun ikätasolle sopivalla tavalla?

Karhuakatemia

Karhuakatemian nallepaini on 2-5 vuotta täyttäneille perheen pienimmille suunnattu matalan kynnyksen liikunnallinen ryhmä, jossa tutustutaan kamppailulajien maailmaan leikin, temppuilun ja monipuolisen liikunnan kautta. Harjoittelu nallepainissa tapahtuu vanhemman kanssa ja harjoituksissa kehitetään lapsen tasapainoa, koordinaatiota, kehonhallintaa ja sosiaalisia taitoja turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.

Akatemian painikoulu

Akatemian painikoulu on 6-8 vuotta täyttäneille tytöille ja pojille suunnattu matalan kynnyksen liikunnallinen ryhmä, jossa opetellaan painin perusteita ikätasolle sopivalla tavalla. Harjoituksissa kehitetään liikuntataitoja, ketteryyttä, voimaa ja kehonhallintaa sekä opetellaan toimimaan harjoitusparin kanssa. Tavoitteena on luoda lapselle vahva perusta myöhempää paini- ja lukkopainiharjoittelua varten.

Junioriakatemian lukkopaini

Junioriakatemian lukkopaini on 9-12 vuotta täyttäneille lapsille suunnattu matalan kynnyksen ryhmä, jossa syvennytään mattokamppailun tekniikoihin ja harjoitteluun. Harjoituksissa kehitetään lukkopainin teknisiä taitoja, ongelmanratkaisukykyä, fyysisiä ominaisuuksia ja urheilullista asennetta. Ryhmä tarjoaa lapselle erinomaisen pohjan tavoitteelliselle harrastamiselle ja myös kilpailutoimintaan siirtymiselle.

Akatemian kamppailukoulu

Akatemian kamppailukoulu on 6-8 vuotta täyttäneille tytöille ja pojille suunnattu matalan kynnyksen liikunnallinen ryhmä, jossa tutustutaan potkunyrkkeilyn ja thainyrkkeilyn perusteisiin turvallisesti ja innostavasti. Harjoituksissa opetellaan liikkumista, lyönti- ja potkutekniikoita, tasapainoa sekä harjoittelun pelisääntöjä. Harjoittelu kehittää lapsen ketteryyttä, motoriikkaa ja koordinaatiota. Keskeisessä roolissa ovat liikunnan ilo, onnistumisen kokemukset ja itseluottamuksen kehittäminen.

Junioriakatemian pystykamppailu

Junioriakatemian pystykamppailu on 9-12 vuotta täyttäneille tytöille ja pojille suunnattu matalan kynnyksen liikunnallinen ryhmä, jossa harjoitellaan potkunyrkkeilyn ja thainyrkkeilyn tekniikoita, liikkumista, torjuntoja, väistöjä ja kehitetään lapsen fyysisiä ominaisuuksia ikätasolle sopivasti. Harjoittelu kehittää koordinaatiota, keskittymiskykyä, itsekuria ja rohkeutta. Ryhmä tarjoaa valmiudet jatkaa harrastusta tavoitteellisesti lasten taitoryhmässä tai nuorten ryhmissä.

Usein kysytyt kysymykset

Kyllä voit. Smartumilla ja Epassilla voit maksaa laskuja ennakkoon 12kk eteenpäin Omien sivujen kautta. Jos käytössäsi on Edenred, niin maksa haluamasi summa Tampereen Kamppailuakatemialle ja lähetä kuitti sähköpostilla akatemia@tampereenkamppailuakatemia.fi, niin kuittaamme laskujasi ko. summalla.

Thainyrkkeilyn, potkunyrkkeilyn, vapaaottelun ja lukkopainin peruskurssille ikäraja on 13 vuotta. Ikää tärkeämpää on fyysinen ja henkinen kyvykkyys osallistua aikuisten kurssille, joten iän suhteen olemme kyllä joustavia.

Kyllä voit! Todella harvalla peruskurssille osallistuvalla on aiempaa lajikokemusta ja kaikki aloittavat samalta viivalta lajin perusteista, jotta harjoittelu on turvallista ja kurssin jälkeen on turvallista jatkaa kamppailua kunto- ja harrastajaryhmissämme.

Peruskurssille tarvitset mukaan vai sopivat ja mukavan kevyet sisäliikuntavarusteet esimerkiksi t-paidan ja shortsit. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin ja juomapullo kannattaa muistaa!

Ei haittaa. Meillä käy paljon mm. vuorotyöläisiä ja ymmärrämme hyvin, että aina ei pääse kaikkiin treeneihin. Seuraavissa treeneissä kerrataan aina edellisen treenin asioita ja oman oppimisesi kannalta olisi hyvä, jos pääset osallistumaan vähintään noin puoleen treeneistä.

Peruskurssin jälkeen kuukausimaksuun kuuluu kaikki lajit, joihin sinulla on osaaminen. Vapaaottelun peruskurssilta pääset vapaaotteluun, sparriin, nyrkkeilyyn ja kuntonyrkkeilyyn. Thainyrkkeilyn ja potkunyrkkeilyn peruskurssilta thainyrkkeilyyn, sparriin, kuntothainyrkkeilyyn, kuntopotkikseen, nyrkkeilyyn ja kuntonyrkkeilyyn. Lukkopainin peruskurssilta pääset lukkopainiin ja pystypainiin.

Kyllä voit. Jos olet käynyt muualla peruskurssin, niin voit milloin tahansa tulla tutustumaan saliin ja kokeilemaan meidän treenejä. Samalla valmentaja katsoo, että kamppailutaidot ovat riittävällä tasolla, jotta harjoittelu on turvallista. Tervetuloa kokeilemaan!

Kyllä voit! Kuukausijäsenenä pääset salille omalla kulkutunnisteellasi ja omatoiminen harjoittelu on mahdollista kello 06:00-22:30. Tatamialueella voit harjoitella omatoimisesti ohjattujen harjoitusten ulkopuolella ja kuntosalille pääset milloin vain edellä mainittujen kellonaikojen puitteissa.

Kyllä pääsee! Tervetuloa koska vaan! Kalenteri löytyy täältä. Ilmoitathan vierailusta
etukäteen suoraan lajin valmentajalle tai sähköpostilla akatemia@tampereenkamppailuakatemia.fi,
kiitos!

No voi rähmä. Koita etsiä vielä, mutta jos ei löydy, niin ilmoita asiasta sähköpostilla akatemia@tampereenkamppailuakatemia.fi niin Eero tekee sinulle uuden. Seuraavalle harjoituskuukaudelle laskuun lisätään 20€ korttimaksu.

Erittäin hyvä kysymys! Meiltä löytyy ensiapuvälineet ja kaikki valmentajamme ovat käyneet EA-koulutuksen. Nämä välineet ja taidot ovat tapaturmia varten ja tietenkin toivomme, ettei kumpiakaan tarvitsi koskaan käyttää. Kannattaa ostaa omaan treenikassiin urheiluteippiä, laastaria ja kylmäpussi ja tällainen setti löytyy salin kaupasta hintaan 10€.

Kyllä voi. Voit tauottaa jäsenyyden yhden kuukauden ajaksi kalenterivuoden aikana. Valitse yhteydenottolomakkeen alasvetovalikosta Jäsenyyden tauottaminen ja ilmoita haluttu taukokuukausi. Muistathan että tauottamisessa on kalenterikuukauden ilmoitusaika, eli esimerkiksi tammikuun aikana ilmoitettu tauko voi olla aikaisintaan maaliskuu jne.

Yhteydenottolomakkeen kautta. Valitse alasvetovalikosta Jäsenyyden irtisanominen ja ilmoita haluttu päättymispäivä. Muistathan että jäsenyydessä on kalenterikuukauden irtisanomisaika, eli esimerkiksi tammikuun aikana irtisanottu jäsenyys päättyy helmikuun loppuun jne.